Tänään tuli retkikunnalta taas kunnioitusta kaikkia näkövammaisia kohtaan. Melkoisen suttuisen kelin vuoksi jouduimme aamupäivän tunnustelemaan tietämme eteenpäin suksenkärjillä ja sauvoilla. Ei ollut helppoa, eikä loppua kohden enää kovin innostavaakaan. Maasto oli melko huonoa, mutta tien löytäminen parempiin maastoihin on vaikeaa huonon näkyvyyden vuoksi.
Lounaan aikana keli onneksi selkeni ja matka helpottui. Tielle osui kuitenkin heti uusi este: railo jonka jääpeite oli niin ohut, ettei yli päästy hiihtämällä. Perttu ui narun toiselle puolelle, jonka jälkeen varusteet ja miehet lossattiin yli. Päivä oli erittäin työläs, ja saavutettuihin kilometreihin pitää olla tyytyväinen.
Tässä reissun mittaan ehditään miettimään monenlaisia asioita. Yksi usein keskustelua herättävä aihe on jää. Siinä sitä keskusteltavaa riittääkin, koska jää ei täältä lopu. Jonkin verran on aiheesta jäänyt kysymyksiä auki, kuten:
- Kuinka monessa muodossa ja asennossa meren jäätä voi oikein esiintyä?
- Miten kaikki nuo muodot voivat syntyä vain tuulen ja jäiden liikkeiden vaikutuksesta?
- Miksei arktiksen jää voi olla tasaista kuin naisen iho? Eikö se olisi luonnollista? Eihän vesi pakkaseen laitetussa vesilasissakaan jäädy muodottomiksi möykyiksi. Meille riittäisi vaikka 117-vuotiaan naisen kurttuinen iho, mutta kun ei saada edes sitä.
- Miksi jään pitää aina olla sinistä? Tylsäähän tuo pidemmän päälle on. Olisi piristävää, jos jään väri vaihtelisi leveysasteen mukaan: 88-asteesta 89-asteeseen jää olisi vaikka vihreää, ja 89:stä asteesta eteenpäin punaista.
Retkikunnalla kaikki hyvin.
****
Sju blinda män
Igen en sådan dag då man får förståelse och respekt för de synskadades problem. Till följd av det grötiga vädret fick vi lov att hela förmiddagen känna oss fram men hjälp av skidspetsar och -stavar. Det var inte lätt, och inte var det särskilt uppmuntrande heller. Terrängen var rätt jobbig, och den dåliga sikten gjorde att vi hade svårt att finna framkomlig väg.
Under lunchpausen klarnade vädret till all lycka upp och det blev lättare att ta sig fram. Men glädjen var kortvarig, för strax uppenbarade sig ett nytt hinder: en råk med så tunn is att vi inte kunde skida över. Perttu simmade över med ett rep, och så kunde vi skeppa utrustning och gubbar till andra sidan. Dagen var riktigt jobbig, och vi är nöjda med dagens kilometrar.
På en sådan här resa hinner man tänka på det ena och det andra. Ett ämne som ofta väcker diskussion är is. Det kan man tala om länge, för här tar isen inte slut i första taget. Några frågor har än så länge blivit obesvarade, t.ex:
- I hur många olika former och lägen kan havsis egentligen förekomma?
- Hur kan alla dessa former uppstå av ebart blåst och isens rörelser?
- Varför kan inte den arktiska isen vara slät som en kvinnas hy?
Skulle inte det vara naturligt? Om man lägger ett glas vatten i frysen blir det ju inte knöligt. Vi skulle vara riktigt nöjda med en 117-års kvinnas skruttiga hud, men här finns inte ens sådan is.
- Varför är isen alltid blå? I längden blir det ju ganska
tråkigt. Det vore uppiggande om färgen varierade men
breddgraderna: isen mellan 88 och 89 breddgraden kunde vara t.ex. grön, och efter 89 breddgraden röd.
Expeditionen allt väl.